Aina voi parantaa #1
Ehkä vaan aloitetaan nää stoorit yksistä oudoimmista, mutta hauskimmista reissuista. Mistä kaikki lähti? Oltiin siis läheisessä metsässä ulkoiluttamassa leijonan koiraa. Sitten tuli päähänpisto, että oispa kiva hypätä tonne lumeen. Heitettiin koira kotiin ja vedettiin kamat niskaan. Vesimies ei ollut jostain syystä tällaiseen valmistautunut (normaalista poiketen), joten sai kauniisti pukeutua leijonan pikkuveljen vaatteisiin. Toppahousut jalassa ja reput selässä lähdimme 50 metrin päässä sijaitsevaan kauppaan ostamaan eväitä. Matkalla meille suotiin jos jonkinmoisia katseita, mutta ketä kiinnostaa. Sitten lähdimme pitkälle, uuvuttavalle matkalle 200 metrin päähän metsään, jonne sitten “leiriydyimme”. Retkipatja, kylmä (jäähtynyt) kaakao ja nacho cheese ballsit sekä kylmä talvinen ilta. Parempaa ei voisi toivoa. Vai voisiko?
Istuskeltiin siinä keskellä metsää ehkä tunti, kunnes alkoi takamukset jäätyä.
Pakattiin kamat, ja lähdettiin takaisin kohti leijonan “luolaa”. Matkalla törmäsimme kuitenkin suureen esteeseen. Joukko lapsia leikkii siinä lähellä taskulampuilla, ja alettiin sitten sniikkailla pimeässä kohti leijona kotia. Hiippailtiin sitten lähes koko matka metsän läpi, kohti portaita, joista pääsisi julkiselle kävelytielle. Tässäkin kohtaa yritimme jostain syystä liikkua siten, etteivät he olisi meitä huomanneet. 50 metriä portaista…
Pissathan siinä meinasi housuun tulla, kun takaa kuuluu “hei tuolla ne on” ja hirveää huutoa. Lähdettiin juoksemaan kohti portaita syvässä kinoksessa samalla, kun joukko lapsia jahtaa meitä taskulamppujen kanssa. Haluamme huomauttaa tässä kohtaa , että metsä oli säkkipimeä ja polut erittäin liukkaita. Siinä on sitten itse kullakin helppo juosta karkuun lähestyviä lapsia, reput selässä ja toppavaatteet päällä. Luultiin jo, että saimme karistettua joukon kannoilta, kunnes vesimies meinaa kaatua portaissa täysillä. Adrenaliinin vallassa heittäydytään hangelle ja lapset huutaa( nimet muutettu) “Siiri ja Pertti, me nähtiin teidät, eikä sinne saanu mennä”. Vesimies huutaa bäkkiin hengästyneenä, tuottaen lapsille pettymyksen “ sori, mut me ei olla Siiri ja Pertti”, lapset lähtevät takaisin metsään ja me jäädään hangelle makaamaan.
Tämä kertomus oli jostain syystä tosi traaginen, mutta silti leijona totesi loppumetreillä “meijän on pakko tulla tänne uudestaan”. Tosin vesimies vannoi ottavansa omat vaatteet mukaan. Toteutuiko suunnitelma kuitenkaan ikinä? Ja jos toteutu, mitä siitä seurasi? ( part 2 tulossa kahden viikon päästä) Tästä kertomuksesta saa ehkä vähän lamen kuvan, mutta pointtina oli se, että idea oli perjaatteessa vitsi, johon yhtäkkiä tartuttiin. Siitä kuitenkin syntyi hauska kokemus, jota on kiva muistella jälkeenpäin. Muistakaa, että te elätte oikeesti vaan kerran. :3
-vesimies ja leijona
Kommentit
Lähetä kommentti